Kuvia ja lehtileikkeitä Eerolasta
<< takaisin
Pääkonsulin rouvana Pietarissa, samalla yrittäjänä
Eräjärvellä
- Pietari on minun kaupunkini, ja siellä asuu osa sieluani,
tokaisee Hannele Eerola-Jämsén, joka sukkuloi tiheään
tahtiin Pietarin ja Eräjärven väliä. Siellä
päässä huomiota vaativat pääkonsulin
rouvan velvollisuudet, tänne päin kiskoo yritystoiminta
Eräjärven Eerolassa.
- Siellä missä milloinkin olen, siellä viihdyn
ja siihen panostan sillä hetkellä, hän kuvailee
työtapaansa.
Eräjärvellä Hannele on määrätietoisesti
jatkanut, kehittänyt ja laajentanut vanhempiensa aloittamaa
toimintaa. Erityisesti Eerolan Slaavilaiset pidot ovat kasvattaneet
mainetta. Sen lisäksi eräjärveläisessä
maalaismaisemassa aivan kirkon tuntumassa pidetään
muillakin teemoilla yritystilaisuuksia, häitä, syntymäpäiviä
sekä järjestöjen juhlia.
- Hyvä, että tilaisuuksia on yhä enemmän
ympärivuotisesti, Hannele huokaisee tyytyväisenä.
Eräskin yritys järjesti kevättalvella parin kuukauden
sisällä seitsemän tilaisuutta yhteistyökumppaneilleen.
Slaavilaiseen pitopöytään Hannele on kotitalousopettajan
varmalla maulla poiminut parhaat palat venäläisen
keittiön herkuista. Pietarilaisorkesterin esittämä
musiikki ja yhteislaulut sekä sopiva rekvisiitta täydentävät
tunnelmaa. Slaavilaisteeman lisäksi on toteutettu myös
Vanhanajan pitoja, joiden tarjottavat ovat "kuin silloin
ennen" eräjärveläisissä pidoissa alkuruoasta
kahveihin asti.
Vanha palatsi Nevan lähellä
Pietarissa Hannele-Eerola-Jämsénin ja pääkonsuli
Kauko Jämsénin residenssinä toimii vanha palatsi
Nevan lähellä. Siellä he ovat nyt asuneet runsaat
kolme vuotta. Perhekin on kasvanut. Seitsenvuotiaaksi ehtinyt
Jasmin, joka käy Pietarin suomalaista koulua, on saanut
pikkuveljen. Johannes on pian kaksivuotias, pellavapäinen
miehenalku, joka uteliaana kurkistaa ovenraosta Eräjärven
mummolassa.
Pietarin kaupungin 300-vuotisjuhlallisuudet toivat paljon vieraita
myös Suomen edustustoon. Vuoden 2003 aikana Jämsénit
järjestivät kaikkiaan kolmisensataa tilaisuutta, joissa
oli yhteensä 3300 henkeä. Lähes sama tahti jatkuu
edelleen. Syksyllä kiireet taas lisääntyvät
entisestään, kun uusi konsulaatti valmistuu. Pietarissa
on Suomen suurin ulkomaan edustusto, jossa tällä hetkellä
on 130 henkeä töissä. Sen alaisuudessa toimivat
vielä Petroskoin ja Muurmanskin toimipisteet, joissa on
25 työntekijää.
Hannele suunnittelee itse kaikki vierastarjoilut yhdessä
suomalaisen kokin kanssa, ja niissä käytetään
mahdollisimman paljon suomalaisia elintarvikkeita. Apunaan hänellä
on myös suomalainen taloudenhoitaja, tarjoiluhenkilökunta
on venäläistä.
Kattaukset omin käsin
- Kattaukset suunnittelen ja toteutankin itse. Vien paljon kukkia
ja muuta kattausrekvisiittaa Suomesta, automme on
täältä lähtiessä aina ihan tupaten
täynnä, hän kertoo.
- Vanhan palatsin tiloissa kattaustenkin on oltava näyttäviä:
korkeita kukka-asetelmia, erilaisia kattauskankaita ja persoonallisia
pöytäkoristeita. Eerolassa voi sitten toteuttaa vaikka
maalaisromanttisia teemoja, käyttää heiniä
ja luonnonkukkia sekä vanhoja talonpoikaisesineitä.
Emäntä huolehtii, että kaikki sujuu, mutta hänen
on oltava itsekin vieraiden kanssa, kuten vaikkapa pääministeriparia
emännöimässä. Myös puhemies Lipponen
perheineen kävi juhlavuonna Pietarissa, ja presidentti
Halonen poikkesi vuoden sisällä kolmesti. Ulkomaankauppaministeri
Paula Lehtomäki on myös usein nähty vieras Pietarissa.
- Edustaminen on tavoitteellista toimintaa ja rankkaa työtä.
Tarkoitus on saattaa vieraat yhteen, järjestää
hyödyllisiä kontakteja suomalaisten ja venäläisten
välille ja näin edistää Suomen asioiden
hoitoa, Hannele määrittelee.
Tarjoilun pitää jäädä mieleen
Tarjoiluissa eletään sesongin mukaan, esimerkiksi
helmi-maaliskuussa oli blinien ja kaviaarin aika, ja kesän
kallistuessa syksyyn katetaan erilaisia sadonkorjuupöytiä.
- Periaatteeni on, että ruoan ja kattauksen on jäätävä
mieleen!
Hannele Eerola-Jämsén muistuttaa, että Pietari
on vanha eurooppalainen pääkaupunki ja se luo tietyn
hengen, joka näkyy myös ihmisissä. Pietari ei
ole mikä tahansa venäläinen kaupunki, onhan sillä
pitkä ja värikäs historia.
- Vaikka kyllä jotkut asiat siellä ärsyttävätkin,
esimerkiksi liikenne, hän tunnustaa.
Mannerheim uusin teema
Hannele Eerola-Jämsénin toimintasäteen molemmissa
päissä on linkkejä hänen uusimpaan kiinnostuksen
kohteeseensa. Mannerheim-teemaa Eerolan emäntä aikoo
hyödyntää jatkossa enemmänkin. Siihen häntä
on innostanut perehtyminen tämän suomalaisen, Pietarissakin
pitkään vaikuttaneen suurmiehen elämään.
- Mannerheim tunnetaan laajalti, ja hänet tiedetään
myös herkkusuuksi. Olisi turhan kapeakatseista muistaa
hänet vain Marskin ryypystä.
Hannele Eerola-Jämsén pursuaa ideoita. Hän
sanoo, että Pietari, yrittäminen ja perhe täydentävät
toisiaan loistavasti. Välttämätöntä
taustatukea ja lämpöä kiireiseen elämään
tuovat lapset, aviomies ja omat vanhemmat. Siellä missä
ovat läheiset, siellä on hyvä olla. Vaikka kalenteri
olisi täynnä merkintöjä, hän painottaa,
että kaikesta on pyrittävä selviytymään
laittamalla asiat tärkeysjärjestykseen.
Koulutuskeikatkaan eivät ole kokonaan pudonneet kuvioista.
Hannele Eerola-Jämsén on pitänyt paljon luentoja
tapakulttuurista ja venäläisestä ruoasta, ja
niitä kysytään edelleen. Hän tekee myös
toimittajan työtä, viimeksi pitkän artikkelin
kattauksista ulkoministeriön edustustyöoppaaseen.
Anne Kotipuro
(Oriveden Sanomat 1.7.2004)
<< takaisin
|
|
|
 |
|
 |
Eräjärven
Eerola
Eerolanmutka 12
35220 ERÄJÄRVI
(Orivesi)
Puh: 03 - 530 6115
040 - 515 3362
09 - 454 7314
Fax: 03 - 530 6115
09 - 454 4114 |
|